Tervetuloa ja Eläköön Itsevarma Myra!!!

Huomasin tässä tänään miettiessäni asioita krapulan ohella, miten paljon kaikkia asiat ovat menneet juuri niin kuin en olisi halunnut niiden menevän. Halusin Helsinkiin, pois Loimaalta sen takia, että saisin aloitettua “uuden elämän” ja jätettyä taakse sen roskan mitä pidin yllä ennen.
Tänään huomasin, että olen antanut asioiden mennä sekaisin tartuttuani useammin pulloon kuin itseäni niskasta kiinni.

Tavoitteeni tänne muutossa olivat:

• Kunnollinen, edullinen oma asunto
• Työpaikka (Mieluiten osa-aikainen) jonka toimesta säännöllinen rahantulo
• Toimiva sosiaalinen elämä

Toteutuneet tavoitteet:

• None.

Onhan minulla asunto, jaan kaksikerroksisen asunnon kolmen mukavan ihmisen kanssa. Työpaikkoja minulla on ollut pari ja sosiaalinen elämäni on ihan hyvä. Sääli vain, että sosiaalisessa mielessä näen ihmisiä useammin vain kun tartun pullon kaulaan kiinni.

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja alan tekemään asioiden eteen jotain! En jaksa katsoa peilistä sitä kun ajan elämääni vessasta alas. Jos jonkun mielestä on hirveän kliseistä sanoa “uusi paikka, uusi elämä” niin sitten on niin. Haluan sen kliseen nyt itselleni.

Olen pullon myötä nyt hävittänyt itsetuntoni ja itsevarmuuteni melkein kokonaan. Siihen vain tarvittiin viikonloppu sisältäen pelkkää juomista jotta huomasin, ettei tästä tule mitään ja että asiat evät ole nyt kunnossa.

Otan tehtäväkseni päivittää Mikrofruktisvaxeria kaksi/kolme kertaa viikossa ja sen sisällöt tulevat olemaan enimmäkseen elämäni järjestämistä ja työnhakuni seuraamista.

Lisää tavotteita:

• Alkoholinkäytön vähentäminen
• Ihmisten huomioiminen (positiivisessa mielessä siis)
• Tutustua muutamaan uuteen ihmiseen

Heihei ja hyvästi Alkoholisti-Tommy

Tervetuloa ja Eläköön Itsevarma (melkein transu) Myra!!!

Itsehuomio

Yksi maailman surullisimmista asioista on varmaankin se kun itse huomaa elämänsä olevan sisällötöntä. Aktiivisessa elämänmuodossaan kaikenkaikkiaan jotain sellaista, mitä ei odottanut sen olevan.

Huomasin vain tämän kun pistelin etusormella jälkiä lumeen pitkin parveketta tupakalla ollessani.

 

Masentavaa.

Frank in girl’s school

Rasputina – Girl’s School

Listen to our pretty song
we are happy as the day is long
forget the things you thought you knew
we’ll make a very good girl of you

(jokseenkin ahdistavaa ettei tätä kipaletta löytynyt radio.blog.clubista vaan piti käyttää youtuben taikaa hyödyksi vaikka video onkin vain levyn kansi. Kappale tärkein)

Tämä viikko on alkanut suhteellisen oudoissa olomuodoissa. Aamulla heräsin paniikkikohtaukseen jonka toimesta menin aamulla sinne tänne asuntoa, miettien asioita joita pitää tehdä koska en voinut mennä takaisin nukkumaan. Olisin toki voinut kokeilla nukahtaa uudestaan, muttei oloni antanut siihen lupaa. En osannut yhtään sanoa mihin suuntaan olin menossa. 
Harrastin jossain vaiheessa päivää sängyllä makaamista ja asioiden kuvittelua.

On taas jokin sellainen aika, ettei elämä maistu olkein miltään ja miettii asioita. Mielessäni on elämäni suhteen kaksi asiaa mitä pitäisi lopettaa. Kumpikaan ei ole tupakointi & alkoholin käyttö.
Onhan elämässä monia asioita joita pitäisi muutenkin hivuttaa pois pikku hiljaa, mutta nämä kaksi asiaa ovat ne mitkä minua ovat vaivanneet jo pitkän aikaa, enkä ole tehnyt niille mitään. Olen vain antanut asioiden olla ja myötäillyt ihmisten mukana, mitä vain sanovatkin. Olen nyt taas jotenkin hyvin hauskalla tavalla kadottanut itseni, enkä todellakaan tiedä miten näin pääsi käymään. En voi enimmäkseen muuta kuin nauraa itselleni koska olen antanut tämän käydä. Jos saan otettua itseäni niskasta kiinni, moni asia tulee muuttumaan ja uskoisin oman oloni paranevan kunhan vain saan jotenkin taas elämästäni kiinni.

Mutta nyt asiasta keramiikkaan. Katsoimme tänäin tässä iltasella Sirbun, Blckien ja Taran kanssa The Rocky Horror Picture Show – nimisen leffan. Joskus nähnyt sen siten, että loppu jäi näkemättä. Nyt oli suorastaan ilo nähdä se kokonaan. Rakastin Frankin meikkejä ja kenkiä (kuinkas sattuikaan). Okei. Frankin meikit eivät ole mitenkään maailmaa mullistavat, mutta hoitivat ilmeiden korostumista. Rakastuin, osittain.

Huomenna! Viemään Minnalle kenkiä takaisin Purpleen ja sitten taannun koomailemaan neljän seinän sisälle. Ai niin. Puhelimeni teki viikonlopun toimesta tenän ja sen näyttö sökähti. Ihastuttavinta asiassa on se, että kykenen kirjoittamaan kuitenkin tekstiviestejä vielä tietokoneen kautta. Jos puhelin soi, en tiedä kuka sieltä on seuraavaksi soittamassa.

Kyllä se elämä on ihastuttavaa.

Uusi kone, uusi maailma

On jokseenkin mukavaa kun on uusi kone alla ja tekee mieli kokeilla kaikenmaailman ihmeitä sen kanssa.  Sain pB:ltä uuden koneen koska hän hommasi itselleen uuden. Ei tätä ole käytetty kuin muutamia kertoja, mutta kuitenkin.. minulle hyvin uusi ja kuitenkin parempi kone kuin nuo kaksi edellistä. On vähän tuntunut että tällä on vain koneet vaihtuneet turhan useasti, jos vain nyt onnistuisin pitämään tämän kauemmin, nyt kun on parempi kuin edellinen.

Otin tehtäväkseni kirjoittaa tänne jotain koska tässä on vielä aikaa ennen kuin tällä alkaa tuon tarjoilija-kurssin viimeinen osa. Pitäisi siihenkin varmaan lukea kun joku testi kuulemma on. Mutta teen pikaluvun junassa matkalla sinne. Olen ärsyttävyyttäni sieltäkin ollut joka kerta tunnin myöhässä, koska jotenkin viimeviikko tuntui typerältä ja olin kaikkialta myöhässä. Tyylikäs myöhästyminenhän on aina hienoa, mutta tunti on jo liikaa. Olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kokeilla sana täsmällisyys uudestaan. Onhan se kuitenkin kiva olla ajoissa kuin aina myöhässä.

Tämän hetken elämäntilannettani ajaa enimmäkseen tuo kurssi. Halu nähdä ihmisiä vähän enemmän talon ulkopuolelta on suhteellisen suuri, mutten tapani mukaan ole saanut otettua ihmisiin yhteyttä. Eihän se nyt kovinkaan hankalaa voi olla. Eihän?

Mine, hit me with that TV

Iloista kovin on elämä.
Huomenna tällä alkaa tarjoilijaksi “kouluttautuminen”.

Vietin tuossa viikon Loimaalla. Oli sinänsä ihan hauskaa. Etenkin siltä osin mitä näin ja koin paikallisten tuttavien kanssa. Mukavaa seuraa olivat (ovat) ja oli erittäin mukavaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Sakke, Enni, Pentti ja Donie viettivät ensiksi viikonlopun täällä Helsingissä touhuten yhtä sun toista josta sitten minut ottivat mukaan matkalle kohti Loimaata. Loimaalla vietin yöni Saken ja Ennin luona käyden välillä moikkaamassa vanhempiani ja nähdessäni yhtä sun toista ihmistä. Silti jotenkin tuntuu, että jotain tärkeää jäi tekemättä. Lähtö pois jätti oman onton olonsa kun tuntui, ettei siellä tiettyjen asioiden kohtalta olleet asiat mitä parhaimmin. Etenkin kun satuin näkemään jotain mitä minun ei ehkä olisi pitänyt nähdä, mutta ei siitä sen enempää. Suurempi huoli vain jäi päälle.

Sakke ja Enni toivat tämän takaisin Helsinkiin jääden samalla itse yöksi. Vietimme iloisen launtai-illan ja pienen osan yöstä Mama ssa Halloweenin merkeissä. Oli ilo silmille nähdä miten paljon hauskaa ihmiset osaavat pitää kun pääsevät ilmaisemaan iloaan tanssilattialle. Kiitoksia Ennille, Sakelle ja muille hienosta illasta.

Automatka itse helsinkiin (ennen Mamaan menoa) oli sinänsä suhteellisen nostalginen. Kuuntelimme auton kasettisoittimella Queenin ja Kissin kasetteja. Oli jokin hienoin olo kun huomasi miten paljon asiat ovat muuttuneet CD:n ja mp3:sten myötä.

Tänään vietin aikani päivällä Purplessa katsellen remontin osittain keskeneräistä tulosta ja totesin tilan olevan paljon avarampi ja rehevämpi uusille asioille joita sinne ehkä olisi tulossa. Ilta meni istuen penkillä Opteam in toimistossa ihmetellen miten kykenen muistamaan kaiken sen mitä siellä kerrottiin Opteamin toiminta-tavoista ja muusta sisällöstä. Mutta uskon ajan mittaan hommien lähtevän kuin itsestään liikkelle kun vain oppii tietyt tavat ja asiat hoitamaan.

Kävin myös ostamassa itselleni uuden kalenterin kun tuo vanha on hävinnyt ja pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa jo muistamaan asioita joita pitäisi tehdä ja asioita joita pitäisi vain muistaa.

 

Pari tapahtumaa jonne hyökkäämässä:

Mine Aid!
Lepakkomies 4.11.2008. klo. 22:16
Liput: 5€ (+lisää jos haluaa tukea tapahtuman kohdetta // suosittelen)

Hit Me TV & IWATSW.
Semifinal 7.11.2008. klo. 21:00
Liput: Ennakkoon 8€ / Ovelta 9€

0X0

Jokseenkin ihastuttavia viikkoja mennyt tuossa ohitseni. Sosiaalisoituminen on ollut oudolla tavallaan huipussaan ja elämä internetissä jäänyt toissijaiseksi ja tahto istua koneen ääressä vähäiseksi.

Muttah, kirjoitan jossain vaiheessa vähän enemmän. Nyt vain edessä pitkä viikonloppu ihmisten kanssa.

 

Voimia.

Myra gone fishing?

Turhautuminen, on yksi lähimmistä asioista elämäni suhteen. En ymmärrä mikä minuun on tullut. Olen jättänyt asioita tekemättä sen takia, etten saa itseäni revityksi suuntaan tai toiseen ja ihmisten seura tuntuu olevan hankala pitää mielenkiintoisena. Hankaluuksin asioihin tulee se, etten pysty käsittelemään pääni sisällä asioita ja päädyn lukemaan mitä typerämpiä ja toistaan mitättömämpiä asioita joista vain sillä hetkellä saan epämääräisiä kiksejä. Viimeisimpänä lyhyehkönä tektinpätkänä selvittelin henkilön nimeltä Albert Fish in perustietoja ja elämäntyyliä. Tekstin perusteella henkilönä herra Fish oli paljon mielenkiintoisempi kuin moni muu asia todellisuudessa jota tällä hetkellä pyöritän huoneeni ympärillä.

Albert ei ehkä ollut mitään maailman hienovaraisempia ja typerällä termillä, kuin normaalimpia ihmisiä, mutta hän ainakin tiesi mitä teki.

 

Minä en.

Mieletön miniatyyriautovammasoitin.

Anteeksi kun blogittaminen on vähän kestänyt tässä pitkän ajan sisällä. Ei oikeasti mitään elämää suurempaa ole tapahtunut. Mitä nyt tuo “koulujuttu” josta kaikki ovat olleet suhteellisen sekaisin. Itse en tosin osaa tästä asiasta jakaa mielipidettäni suuntaan tai toiseen, muttei se mitään. En ehkä rupea spekuloimaan asioita muistiinpanojen perusteella joita kirjoitin päivä tapahtuman jälkeen. Jos joku ei nyt välttämättä halua lukea mielidettäni asioista joista en välttämättä tiedä mitään.

Katsottiin tuossa Donien kanssa Mel Brooksin Mieletön Maailmanhistoria osa I. Oli taas sarjassamme elokuvia joissa järjellä ei ollut riemuvoittoa tavoiteltu. Ihana elokuva.

Tämä päivä meni myös siinä kirpparilla käydessä Donien kanssa. Sain ostettua eurolla autoon laitettavan CD-soittimen jossa tuli mukana johdot sun muut adapterit niin autoon kuin verkkovirtameininkiin kotioloissa. Kyseinen laite tuli ostettua syystä että se on pienen CD-boksin kokoinen ja toistaa poltetut levyt. Minulla on “nuoruudestani”, eli näin suoraan sanottuna teiniaikakausiltani muutamia poltettuja levyjä joita haluan kuunnella läpi mieluiten CD-soittimella kuin koneella. Tuo isompi soittimeni ei satu toistamaan poltettuja CD-levyjä eikä ole ulkoasultaan mitenkään miellyttävä, jos ei sitten satu tykkäämään suorastaan nostalgisesta 90-luvun isohkojen “kannettavien” CD-soittimen skaalasta. Rakastan tätä pientä kuitenkin enemmän koska se muistuttaa hiukan kannettavaa CD-soitinta jollaiseksi sen saa myös muuttumaan.

Donie toi tälle Loimaalta mein porukoiden lähettämänä tälle “uuden” kannettavan. Ei ehkä vuosimallia 2008:n mutta hoitaa hommansa hyvin kirjoittamisen puolesta (kuin koodauksenkin).

Ihastuttavaa, etten sanoisi.

Lyhyistä sanoista.

On jokseenkin hirveä olo. Osittain tapahtuneen johdosta, enimmäkseen siitä, ettei osaa olla tukena ihmisille joita monin tavoin arvostaa.

On hankalaa kun ei tiedä mitä sanoja käyttäisi jotta saisi toisten olon paremmaksi. Ehkä mieluiten olen hiljaa enkä sano vääriä sanoja ja aiheuta tilannetta jossa jokaiselle tulee huono olo ja halu hävitä paikalta.

Haluaisin olla kuitenkin paikalla, ainakin henkisenä tukena.

 

Väsyttää ihan hirveästi, mutta käyn vain läpi päässäni asioita vaikka tiedän ettei se auta mitään suuntaan tai toiseen. En ymmärrä, onko myötätuntoni vain näille ihmisille? Sinänsä surullista.

 

Mutta en vain halua, että heidän on paha olla.

Hetki pieni

Ongelmani pitkään aikaan oli ollut se, ettei koneeni toiminut. Kumpikaan, ei pöytä eikä kannettava. Nyt kannettavani on toimintakyvyllinen, vaikkei yhtä tehokas kuin ennen. Kirjoittamaan sillä pystyy ja sain koodausympäristöni toimimaan. Mitä muuta voisin toivoa?

Iloisina asioihin voi tokaista, viimeviikon tiistain jolloin täytin iloiset 22-vuotta ja onnistuin viettämään päiväni rauhallisin mielin Purplen kellarissa.

Tämä päivä loisti hienoudellaan kun näin Pasilan asemalla pojan jota stalkkasin joskus. Kyseinen poika oli töissä asuintalomme lähellä olevassa kaupassa kesän aikana. Kesän loputtua hän hävisi.
Oli hauska nähdä kyseinen henkilö uudestaan ja huomata miten paljon muuttunut.

Eipä elämästä sen enempää