On jokseenkin hirveä olo. Osittain tapahtuneen johdosta, enimmäkseen siitä, ettei osaa olla tukena ihmisille joita monin tavoin arvostaa.
On hankalaa kun ei tiedä mitä sanoja käyttäisi jotta saisi toisten olon paremmaksi. Ehkä mieluiten olen hiljaa enkä sano vääriä sanoja ja aiheuta tilannetta jossa jokaiselle tulee huono olo ja halu hävitä paikalta.
Haluaisin olla kuitenkin paikalla, ainakin henkisenä tukena.
Väsyttää ihan hirveästi, mutta käyn vain läpi päässäni asioita vaikka tiedän ettei se auta mitään suuntaan tai toiseen. En ymmärrä, onko myötätuntoni vain näille ihmisille? Sinänsä surullista.
Mutta en vain halua, että heidän on paha olla.
Aina välillä pelkkä paikallaolo voi riittää.