Itsehuomio

Yksi maailman surullisimmista asioista on varmaankin se kun itse huomaa elämänsä olevan sisällötöntä. Aktiivisessa elämänmuodossaan kaikenkaikkiaan jotain sellaista, mitä ei odottanut sen olevan.

Huomasin vain tämän kun pistelin etusormella jälkiä lumeen pitkin parveketta tupakalla ollessani.

 

Masentavaa.

Frank in girl’s school

Rasputina – Girl’s School

Listen to our pretty song
we are happy as the day is long
forget the things you thought you knew
we’ll make a very good girl of you

(jokseenkin ahdistavaa ettei tätä kipaletta löytynyt radio.blog.clubista vaan piti käyttää youtuben taikaa hyödyksi vaikka video onkin vain levyn kansi. Kappale tärkein)

Tämä viikko on alkanut suhteellisen oudoissa olomuodoissa. Aamulla heräsin paniikkikohtaukseen jonka toimesta menin aamulla sinne tänne asuntoa, miettien asioita joita pitää tehdä koska en voinut mennä takaisin nukkumaan. Olisin toki voinut kokeilla nukahtaa uudestaan, muttei oloni antanut siihen lupaa. En osannut yhtään sanoa mihin suuntaan olin menossa. 
Harrastin jossain vaiheessa päivää sängyllä makaamista ja asioiden kuvittelua.

On taas jokin sellainen aika, ettei elämä maistu olkein miltään ja miettii asioita. Mielessäni on elämäni suhteen kaksi asiaa mitä pitäisi lopettaa. Kumpikaan ei ole tupakointi & alkoholin käyttö.
Onhan elämässä monia asioita joita pitäisi muutenkin hivuttaa pois pikku hiljaa, mutta nämä kaksi asiaa ovat ne mitkä minua ovat vaivanneet jo pitkän aikaa, enkä ole tehnyt niille mitään. Olen vain antanut asioiden olla ja myötäillyt ihmisten mukana, mitä vain sanovatkin. Olen nyt taas jotenkin hyvin hauskalla tavalla kadottanut itseni, enkä todellakaan tiedä miten näin pääsi käymään. En voi enimmäkseen muuta kuin nauraa itselleni koska olen antanut tämän käydä. Jos saan otettua itseäni niskasta kiinni, moni asia tulee muuttumaan ja uskoisin oman oloni paranevan kunhan vain saan jotenkin taas elämästäni kiinni.

Mutta nyt asiasta keramiikkaan. Katsoimme tänäin tässä iltasella Sirbun, Blckien ja Taran kanssa The Rocky Horror Picture Show – nimisen leffan. Joskus nähnyt sen siten, että loppu jäi näkemättä. Nyt oli suorastaan ilo nähdä se kokonaan. Rakastin Frankin meikkejä ja kenkiä (kuinkas sattuikaan). Okei. Frankin meikit eivät ole mitenkään maailmaa mullistavat, mutta hoitivat ilmeiden korostumista. Rakastuin, osittain.

Huomenna! Viemään Minnalle kenkiä takaisin Purpleen ja sitten taannun koomailemaan neljän seinän sisälle. Ai niin. Puhelimeni teki viikonlopun toimesta tenän ja sen näyttö sökähti. Ihastuttavinta asiassa on se, että kykenen kirjoittamaan kuitenkin tekstiviestejä vielä tietokoneen kautta. Jos puhelin soi, en tiedä kuka sieltä on seuraavaksi soittamassa.

Kyllä se elämä on ihastuttavaa.

Uusi kone, uusi maailma

On jokseenkin mukavaa kun on uusi kone alla ja tekee mieli kokeilla kaikenmaailman ihmeitä sen kanssa.  Sain pB:ltä uuden koneen koska hän hommasi itselleen uuden. Ei tätä ole käytetty kuin muutamia kertoja, mutta kuitenkin.. minulle hyvin uusi ja kuitenkin parempi kone kuin nuo kaksi edellistä. On vähän tuntunut että tällä on vain koneet vaihtuneet turhan useasti, jos vain nyt onnistuisin pitämään tämän kauemmin, nyt kun on parempi kuin edellinen.

Otin tehtäväkseni kirjoittaa tänne jotain koska tässä on vielä aikaa ennen kuin tällä alkaa tuon tarjoilija-kurssin viimeinen osa. Pitäisi siihenkin varmaan lukea kun joku testi kuulemma on. Mutta teen pikaluvun junassa matkalla sinne. Olen ärsyttävyyttäni sieltäkin ollut joka kerta tunnin myöhässä, koska jotenkin viimeviikko tuntui typerältä ja olin kaikkialta myöhässä. Tyylikäs myöhästyminenhän on aina hienoa, mutta tunti on jo liikaa. Olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kokeilla sana täsmällisyys uudestaan. Onhan se kuitenkin kiva olla ajoissa kuin aina myöhässä.

Tämän hetken elämäntilannettani ajaa enimmäkseen tuo kurssi. Halu nähdä ihmisiä vähän enemmän talon ulkopuolelta on suhteellisen suuri, mutten tapani mukaan ole saanut otettua ihmisiin yhteyttä. Eihän se nyt kovinkaan hankalaa voi olla. Eihän?

Mine, hit me with that TV

Iloista kovin on elämä.
Huomenna tällä alkaa tarjoilijaksi “kouluttautuminen”.

Vietin tuossa viikon Loimaalla. Oli sinänsä ihan hauskaa. Etenkin siltä osin mitä näin ja koin paikallisten tuttavien kanssa. Mukavaa seuraa olivat (ovat) ja oli erittäin mukavaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Sakke, Enni, Pentti ja Donie viettivät ensiksi viikonlopun täällä Helsingissä touhuten yhtä sun toista josta sitten minut ottivat mukaan matkalle kohti Loimaata. Loimaalla vietin yöni Saken ja Ennin luona käyden välillä moikkaamassa vanhempiani ja nähdessäni yhtä sun toista ihmistä. Silti jotenkin tuntuu, että jotain tärkeää jäi tekemättä. Lähtö pois jätti oman onton olonsa kun tuntui, ettei siellä tiettyjen asioiden kohtalta olleet asiat mitä parhaimmin. Etenkin kun satuin näkemään jotain mitä minun ei ehkä olisi pitänyt nähdä, mutta ei siitä sen enempää. Suurempi huoli vain jäi päälle.

Sakke ja Enni toivat tämän takaisin Helsinkiin jääden samalla itse yöksi. Vietimme iloisen launtai-illan ja pienen osan yöstä Mama ssa Halloweenin merkeissä. Oli ilo silmille nähdä miten paljon hauskaa ihmiset osaavat pitää kun pääsevät ilmaisemaan iloaan tanssilattialle. Kiitoksia Ennille, Sakelle ja muille hienosta illasta.

Automatka itse helsinkiin (ennen Mamaan menoa) oli sinänsä suhteellisen nostalginen. Kuuntelimme auton kasettisoittimella Queenin ja Kissin kasetteja. Oli jokin hienoin olo kun huomasi miten paljon asiat ovat muuttuneet CD:n ja mp3:sten myötä.

Tänään vietin aikani päivällä Purplessa katsellen remontin osittain keskeneräistä tulosta ja totesin tilan olevan paljon avarampi ja rehevämpi uusille asioille joita sinne ehkä olisi tulossa. Ilta meni istuen penkillä Opteam in toimistossa ihmetellen miten kykenen muistamaan kaiken sen mitä siellä kerrottiin Opteamin toiminta-tavoista ja muusta sisällöstä. Mutta uskon ajan mittaan hommien lähtevän kuin itsestään liikkelle kun vain oppii tietyt tavat ja asiat hoitamaan.

Kävin myös ostamassa itselleni uuden kalenterin kun tuo vanha on hävinnyt ja pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa jo muistamaan asioita joita pitäisi tehdä ja asioita joita pitäisi vain muistaa.

 

Pari tapahtumaa jonne hyökkäämässä:

Mine Aid!
Lepakkomies 4.11.2008. klo. 22:16
Liput: 5€ (+lisää jos haluaa tukea tapahtuman kohdetta // suosittelen)

Hit Me TV & IWATSW.
Semifinal 7.11.2008. klo. 21:00
Liput: Ennakkoon 8€ / Ovelta 9€