Mine, hit me with that TV

Iloista kovin on elämä.
Huomenna tällä alkaa tarjoilijaksi “kouluttautuminen”.

Vietin tuossa viikon Loimaalla. Oli sinänsä ihan hauskaa. Etenkin siltä osin mitä näin ja koin paikallisten tuttavien kanssa. Mukavaa seuraa olivat (ovat) ja oli erittäin mukavaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Sakke, Enni, Pentti ja Donie viettivät ensiksi viikonlopun täällä Helsingissä touhuten yhtä sun toista josta sitten minut ottivat mukaan matkalle kohti Loimaata. Loimaalla vietin yöni Saken ja Ennin luona käyden välillä moikkaamassa vanhempiani ja nähdessäni yhtä sun toista ihmistä. Silti jotenkin tuntuu, että jotain tärkeää jäi tekemättä. Lähtö pois jätti oman onton olonsa kun tuntui, ettei siellä tiettyjen asioiden kohtalta olleet asiat mitä parhaimmin. Etenkin kun satuin näkemään jotain mitä minun ei ehkä olisi pitänyt nähdä, mutta ei siitä sen enempää. Suurempi huoli vain jäi päälle.

Sakke ja Enni toivat tämän takaisin Helsinkiin jääden samalla itse yöksi. Vietimme iloisen launtai-illan ja pienen osan yöstä Mama ssa Halloweenin merkeissä. Oli ilo silmille nähdä miten paljon hauskaa ihmiset osaavat pitää kun pääsevät ilmaisemaan iloaan tanssilattialle. Kiitoksia Ennille, Sakelle ja muille hienosta illasta.

Automatka itse helsinkiin (ennen Mamaan menoa) oli sinänsä suhteellisen nostalginen. Kuuntelimme auton kasettisoittimella Queenin ja Kissin kasetteja. Oli jokin hienoin olo kun huomasi miten paljon asiat ovat muuttuneet CD:n ja mp3:sten myötä.

Tänään vietin aikani päivällä Purplessa katsellen remontin osittain keskeneräistä tulosta ja totesin tilan olevan paljon avarampi ja rehevämpi uusille asioille joita sinne ehkä olisi tulossa. Ilta meni istuen penkillä Opteam in toimistossa ihmetellen miten kykenen muistamaan kaiken sen mitä siellä kerrottiin Opteamin toiminta-tavoista ja muusta sisällöstä. Mutta uskon ajan mittaan hommien lähtevän kuin itsestään liikkelle kun vain oppii tietyt tavat ja asiat hoitamaan.

Kävin myös ostamassa itselleni uuden kalenterin kun tuo vanha on hävinnyt ja pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa jo muistamaan asioita joita pitäisi tehdä ja asioita joita pitäisi vain muistaa.

 

Pari tapahtumaa jonne hyökkäämässä:

Mine Aid!
Lepakkomies 4.11.2008. klo. 22:16
Liput: 5€ (+lisää jos haluaa tukea tapahtuman kohdetta // suosittelen)

Hit Me TV & IWATSW.
Semifinal 7.11.2008. klo. 21:00
Liput: Ennakkoon 8€ / Ovelta 9€

0 Kommentit to “Mine, hit me with that TV”



  1. Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti