Frank in girl’s school

Rasputina – Girl’s School

Listen to our pretty song
we are happy as the day is long
forget the things you thought you knew
we’ll make a very good girl of you

(jokseenkin ahdistavaa ettei tätä kipaletta löytynyt radio.blog.clubista vaan piti käyttää youtuben taikaa hyödyksi vaikka video onkin vain levyn kansi. Kappale tärkein)

Tämä viikko on alkanut suhteellisen oudoissa olomuodoissa. Aamulla heräsin paniikkikohtaukseen jonka toimesta menin aamulla sinne tänne asuntoa, miettien asioita joita pitää tehdä koska en voinut mennä takaisin nukkumaan. Olisin toki voinut kokeilla nukahtaa uudestaan, muttei oloni antanut siihen lupaa. En osannut yhtään sanoa mihin suuntaan olin menossa. 
Harrastin jossain vaiheessa päivää sängyllä makaamista ja asioiden kuvittelua.

On taas jokin sellainen aika, ettei elämä maistu olkein miltään ja miettii asioita. Mielessäni on elämäni suhteen kaksi asiaa mitä pitäisi lopettaa. Kumpikaan ei ole tupakointi & alkoholin käyttö.
Onhan elämässä monia asioita joita pitäisi muutenkin hivuttaa pois pikku hiljaa, mutta nämä kaksi asiaa ovat ne mitkä minua ovat vaivanneet jo pitkän aikaa, enkä ole tehnyt niille mitään. Olen vain antanut asioiden olla ja myötäillyt ihmisten mukana, mitä vain sanovatkin. Olen nyt taas jotenkin hyvin hauskalla tavalla kadottanut itseni, enkä todellakaan tiedä miten näin pääsi käymään. En voi enimmäkseen muuta kuin nauraa itselleni koska olen antanut tämän käydä. Jos saan otettua itseäni niskasta kiinni, moni asia tulee muuttumaan ja uskoisin oman oloni paranevan kunhan vain saan jotenkin taas elämästäni kiinni.

Mutta nyt asiasta keramiikkaan. Katsoimme tänäin tässä iltasella Sirbun, Blckien ja Taran kanssa The Rocky Horror Picture Show – nimisen leffan. Joskus nähnyt sen siten, että loppu jäi näkemättä. Nyt oli suorastaan ilo nähdä se kokonaan. Rakastin Frankin meikkejä ja kenkiä (kuinkas sattuikaan). Okei. Frankin meikit eivät ole mitenkään maailmaa mullistavat, mutta hoitivat ilmeiden korostumista. Rakastuin, osittain.

Huomenna! Viemään Minnalle kenkiä takaisin Purpleen ja sitten taannun koomailemaan neljän seinän sisälle. Ai niin. Puhelimeni teki viikonlopun toimesta tenän ja sen näyttö sökähti. Ihastuttavinta asiassa on se, että kykenen kirjoittamaan kuitenkin tekstiviestejä vielä tietokoneen kautta. Jos puhelin soi, en tiedä kuka sieltä on seuraavaksi soittamassa.

Kyllä se elämä on ihastuttavaa.